Lopun ajat

Lauantaina 16.4. ylitettyämme rajan takaisin Brasiliaan teimme yhden yön pit stopin Porto Alegressa Curitiban bussia odotellessa. Majoituimme näyttävästi Hotel Ritzissä. Ei ihan se Ritz, mikä ensimmäisenä tulee mieleen, mutta varsin kelvollinen yöpaikka kumminkin. Kävimme lauantaina paikallisessa kauppahallissa syömässä ja ihmettelemässä brasilialaista toimintaa kuukauden tauon jälkeen. Sunnuntaina kävelimme ympäriinsä mäkisessä kaupungissa, chillailimme joenrannassa ja söimme loisteliaat brasilialaismätöt jalkakäytäväravintolassa: kolmella ja puolella eurolla loputon satsi pihviä, salaattia, ranskalaisia, riisiä ja tummia papuja. Mahtavaa!





Maanantaiaamuna saavuimme Curitibaan ja jatkoimme suoraan kohti rannikkoa. Puolen päivän aikaan ankkuroimme Ilha do Melille, ”Hunajasaarelle.” Saarella ei ole autoja eikä muitakaan moottoroituja ajoneuvoja. Kaikki tiet ovat hiekkapolkuja, joita pitkin voi kävellä vaikka autiolta hiekkarannalta toiselle. Saimme olla alkuviikon käytännössä kahdestaan koko saarella, pahimmillaankin samalla rantakilometrillä oli alle kymmenen ihmistä. Jos joku paikka on lähellä maanpäällistä paratiisia, niin se on todellakin tämä.
















Kiirastorstaina paikallisia alkoi valua pääsiäisen viettoon, ja me lähdimme pois alta kohti Rio de Janeiroa. Pääsiäinen oli vähällä aiheuttaa harmaita hiuksia, sillä emme olleet miettineet hostellivarauksia emmekä matkalippuostoksia lainkaan Ilha do Meliltä eteenpäin. Nopea googletus torstaina kertoi, että Rion hostellit alkoivat olla täynnä. Saimme kuitenkin jonkun varauksen lähetettyä, joskaan siihen ei koskaan vastattu. Myös suorat bussiyhteydet oli buukattu täyteen, joten jouduimme kikkailemaan matkan lyhyemmissä pätkissä.

Lopulta venematkan ja (kahden sijaan) viiden eri bussin kombinaatiolla saavuimme 22 tunnin matkan jälkeen taas Rio de Janeiroon. Varaamamme ”hostellihuone” osoittautui 40-neliöiseksi asunnoksi olohuoneella ja keittiöllä, sijainti 800 metriä Copacabanalta. Olemme tässä silti vain kolme yötä, sillä reissun viimeiset yöt vietämme ihan oikeassa hotellissa merenrannassa.

Valtra Copacabanalla

Eläminen päivä vain ja hetki kerrallansa on mahtavaa. Vaikka jokin tuleva tapahtuma, kuten pääseminen Rio de Janeiroon, vaikuttaa ylitsepääsemättömän hankalalta, on mukava tuudittautua siihen, että kävi miten kävi, niin elämä jatkuu. Tämä pätee niin matkustamiseen kuin esimerkiksi suunnittelemattomaan opetusharjoittelutuntiin, joka päättyy joka tapauksessa kolmen vartin jälkeen.

Reissu alkaa lähestyä loppuaan, mutta vielä ei ole aika tehdä mitään kirjallisia yhteenvetoja matkasta. Torstai-iltana lähtee lento Pariisin kautta Helsinkiin ja kotiin Jyväskylään ehditään sopivasti vapun viettoon. Nyt nautitaan täysillä lämmöstä, auringosta, musiikista ja tästä mahtavasta maanosasta. Seuraavan kuvasarjan myötä tahdomme toivottaa hyvää pääsiäistä itse kullekin!

Uruguay

Hei kaikki sadat lukijat, jotka olette jo usean viikon ajan käyneet täällä plokissa pettymässä kun uutta tekstiä ei ole ilmestynyt. Kerrotaanpa menneisyydestä.

Keskiviikkona 6.4. ylitettiin Rio de la Plata, ja siirryttiin Argentiinasta matkan neljänteen valtioon Uruguayhin. Olimme Uruguayssa lopulta puolisentoista viikkoa. Vaihdos 3,5 miljoonan asukkaan "pikkuvaltioon" lyhyine välimatkoineen oli tervetullut muutos Buenos Airesin ihmisvilinään.



Colonia del Sacramento (ke-pe)

Vietimme pari päivää Colonian kuvauksellisessa pikkukaupungissa. Päivät menivät leppoisasti vanhan salakuljettajien kaupungin, nykyisen UNESCO:n maailmanperintökohteen kaduilla tallustellessa ja hyvässä ruotsalaisseurassa, josta jo edellisessä blogitekstissä kirjoittelimme.

Vanhan kaupungin katu keskirännillä

Purjehduskerhon hiljainen satama

Yhden naisen hyväntekeväisyysjärjestö

...ja sen toimisto...

Autojen seassa liikennöivät hevosvankkurit ja tienpenkalla laiduntavat eläimet ovat varsin yleinen näky Uruguayssa

Montevideo (pe-su)

Viikonlopuksi siirryttiin pääkaupunkiin. Lauantaina kiertelimme vanhaakaupunkia ja sunnuntaina kävimme jokaviikkoisilla Tristan Narvajan markkinoilla, missä oli äkkiseltään laskettuna kymmenisen kilometriä toripöytää. Tällä järkyttävän kokoisella kirpputorilla oli myyntiartikkeleina hedelmiä, antiikkia, taidetta, levyjä, vaatteita, videoita (Montevideossa, heh), rekisterikilpiä, AIVAN kaikkea, suurimmaksi osaksi tavallisten ihmisten myymää käytettyä tavaraa. Pisteet Uruguaylle kierrätyksestä tai ainakin hyvästä yrityksestä.

Tämä 26-kerroksinen mökki keskusaukion laidalla oli 1928-35 Etelä-Amerikan korkein rakennus

Montevideo aallonmurtajalta nähtynä

Lauantai-iltapäivän maltillinen kirpputori keskustassa...

...kun taas sunnuntaina meno oli jo astetta villimpää.

Punta del Este (su-ke)

Yli kuukauden tauon jälkeen alkoi olla jo ikävä rantaelämää. Punta del Este on mäkkäreineen ja hienoine hotelleineen kuin mikä tahansa rantalomakohde missä tahansa päin maailmaa. Nyt on kuitenkin syksy, mikä tarkoittaa low-seasonia, mikä tarkoittaa sitä, että missään ei ole ketään. Ruuhkaisin ranta näytti tältä:




Alkuviikko sunnuntai-illasta keskiviikkoon meni mukavasti rannalla. Cordobasta lähtien meidän kanssa samoilla askelmerkeillä liikehtinyt Robin ja siskonsa Rebecca tulivat myös Puntaan. Puhuimme heidän kanssaan kolmea eri kieltä sekaisin, joista mikään ei ollut meidän oma. Tosin Robin osasi sanoa suomeksi perinteisten kirosanojen lisäksi myös "asun roskiksessa" ja "olen jälkeenjäänyt." Se on sanottava, ettei kielten opiskelusta ainakaan haittaa ole ollut tähän astisessa elämässä.

Pohjoismainen illanvietto

Punta del Diablo (ke-pe)

Lähdimme keskiviikkona Puntasta toiseen, kuulopuheiden mukaan tyystin erilaiseen kohteeseen Punta del Diabloon. Joku uruguaylainen mainosti meille paikkaa jo Florianopolisissa ollessamme, ja otimme neuvosta vaarin onkeemme. Tässä kalastajakylässä luonto on niin sanotusti pääosassa, kuten kuvista voinee päätellä. Asfaltointikin loppuu kilometrejä ennen kylää.

Koiria kylässä on paljon, varmaan yksi jokaiselle matkailijalle. Tämä uskollinen kaveri seurasi Joonasta koko oleskeluajan lukuisista eksytysyrityksistä ja systemaattisesta ignoroinnista huolimatta.

Hostellin koirapesue. Keskellä Blackien ruskea kaksoisolento Brownie (heh).

Chuy

Chuy on Uruguayn ja Brasilian rajalla sijaitseva kaksoiskaupunki. Kaupungin halki kulkevan nelikaistaisen tien toisella laidalla puhutaan espanjaa, toisella portugalia - toisella maksetaan pesoilla, toisella realeilla. Rajan ylittäminen on helppoa, sen kun kävelee kadun yli, mutta rajamuodollisuudet hoidetaan jo kaupungin sisääntuloväylillä. Tännepäin matkaa suunnittelevat huomio! Punta del Diablosta Chuyhin tullessa emme tajunneet sanoa bussikuskille rajanylitysaikeista, ja niinpä kävelimme bussiasemalta rinkat selässä pari kilometriä takaisinpäin hakemaan maastapoistumisleimat migraatiokioskista.


Viidennentoista päivän leimat passissa jatkoimme matkaa pohjoiseen kohti Porto Alegrea, takaisin Brasilian puolelle. Siitä seuraavassa numerossa.