Kuulumisia

Olemme olleet puolisentoista viikkoa reissussa. On mukava ajatella menneitä päiviä, mitä kaikkea on ehtinyt nähdä ja tehdä, ja tietää samalla se, että elämä jatkuu tällaisena vielä pari kuukautta.

Barra da Lagoan rauhallisessa sykkeessä on kulunut jo viikko kuin huomaamatta. Biitsillä on viihdytty joka päivä auringonotossa ja aalloissa, jotka ovat sopivasti Ipaneman merenkäynnin ja Fontanellan tasatunnin aaltojen väliltä.

Torstaina trekkasimme ylös läheiselle kukkulalle, josta avautui huikea näkymä Barran kylään ja saaren toiselle puolelle. Polkua viitoittivat aloe vera –pensaat, joiden piikeillä hoidimme jalkojamme aktiivisesti. Parantavaa vaikutusta ei ole toistaiseksi havaittu, ainoastaan naarmuja. Retki oli kuitenkin kaikkien haavojen arvoinen, sillä maisemat olivat uskomattomat.

Karnevaalitohinat ovat alkaneet nyt toden teolla: joka ilta jossain on jotain. Ainoa ongelma on, ettei kukaan tunnu tietävän tarkkaa ohjelmaa. Huhujen perusteella olemme suunnistaneet milloin mihinkin taajamaan, ja löytäneet mahtavia juhlia. Samaisena torstaina olimme liikenteessä huonetovereidemme Talin, Anatin ja Amitin kanssa, ja kun mitään suurta kansanjuhlaa ei enää ilta-aikaan löytynyt, menimme erääseen kapakkaan, jossa bändi soitti tyhjille pöydille, ja vedimme kymmenessä minuutissa paikan täyteen sattumalta paikalle osuneita tuttuja ja tuntemattomia. Juhlia täällä todella osataan.

Barrassa on melko paljon katukoiria. Koirista huolehtiminen ei tunnu kiinnostavan kovinkaan useaa ihmistä. Tänään mennessämme rannalle huomasimme naisen juottamassa vettä kahdelle koiranpennulle. Annu ei pystynyt keskittymään auringonpalvomiseen viittä minuuttia kauempaa, vaan lähti selvittämään koirien tilannetta. Toinen pennuista oli jo löytänyt kodin itselleen, ja saimme kuulla, että hieno paikallinen tapa on viedä ”ylimääräiset” koiranpennut rannalle, josta kuka tahansa voi ottaa ne mukaansa ja adoptoida.

Alkoi tulla jo myöhä, ja musta pikkukoira oli edelleen vailla kotia. Annu ja naapurimme Efrat ottivat missiokseen löytää koiralle kodin ennen pimeää. Joonas tulkkina menimme erään talon luo, jossa asuu vanha katukoirista huolehtiva rouva. Hänellä oli jo ennestään seitsemän koiraa alakerrassa ja viisi yläkerrassa, joten uudesta pennusta huolehtiminen ylittäisi resurssit. Hän neuvoi meidät toisen rouvan luo, joka sanoi samat sanat ja neuvoi meitä vain luottamaan siihen, että joku hyvä ihminen ottaa koiran rannalta mukaansa. Tytöt lähtivät rannalle tarjoamaan koiraa jokaiselle vastaantulijalle ja rantakuppiloihin, mutta vailla tulosta.

Niinpä meillä on nyt koira. Yhden yön ajan. Eikö niin, Annu?

Projekti Koti koiralle jatkuu aamulla dog sheltereiden kartoituksella, ja toivottavasti saadaan koiralle hyvä koti ja hyvät ihmiset.

Lopuksi haluamme toivottaa hyvää syntymäpäivää Nuppu-koiralle, joka täytti eilen vuosia. Sen kunniaksi ruokimme kylän laihinta kulkukoiraa hodarinjämillä. Koira söi pelkän makkaran. Meidän Nuppu olisi syönyt kaiken!