Maaseudulta kaupunkiin

Käsite ”siesta” on meille suomalaisille tuttu vanhoista länkkäreistä ja sarjakuvista, joissa laiskat latinot vetäytyvät tunnin parin päivänokosille kaktuksen varjoon kesken työpäivän. Nykyään, vuonna 2011, siesta on Pohjois-Argentiinassa edelleen aivan normaali käytäntö. Eikä nyt puhuta mistään tunnin ruokalevosta, vaan koko iltapäivästä: kaikki elämä pysähtyy ja ihmiset vetäytyvät koloihinsa kahdestatoista viiteen. Eräänäkin päivänä havahduimme kahden aikaan siihen, että on nälkä ja ruokaa pitäisi saada. Lähdimme etsimään ravintolaa ja tunnin kävelyn jälkeen löysimme ensimmäisen auki olevan paikan. Toisen kerran kysyimme satunnaisesta vaatekaupasta pitävätkö he ovet auki myös iltapäivällä. Vastaus oli: ”Emme tiedä vielä.” Suomalaiselle ABC-ihmiselle moiseen leväperäisyyteen totutteleminen on ottanut aikansa, mutta nyt pikku nokoset alkavat olla osa päivärutiineja.

Verde Siempre Verde - eettisen ruuan ravintola, johon yritimme mennä neljänä päivänä eri kellonaikoihin, ja viimein viidentenä tärppäsi.

Cordoban hostellin Nuppu yrittää viettää siestaa, Annu estää

Torstaina 24.3. vietettiin Dia de la Memoriaa, joka on kansallinen vapaapäivä. Argentiinassa meni 1976-1983 vähän huonosti: aikaa kutsutaan nimellä Likainen sota. Noina vuosina ”katosi” kaikkiaan 30 000 ihmistä, mikä tarkoittaa yhtä henkilöä kahden ja puolen tunnin välein kahdeksan vuoden ajan. Päivään liittyen kaduilla oli kaikenlaisia banderolleja ja tapahtumia muistuttamassa ajasta, joka tuntuu olevan paikallisilla varsin tuoreessa muistissa.

Koska juhlapyhä osui torstaille, viikonlopun vietto aloitettiin jo keskiviikkona, ja loppuviikolla olivat voimassa sunnuntai-aikataulut. Keskiviikko ja torstai kuluivat Resistenciassa rauhallisissa merkeissä. Kaupungin turisti-info oli myös vapaalla, ja piti ovensa kiinni keskiviikosta alkaen. Resistencia mainostaa itseään brosyyreissa Argentiinan ”veistospääkaupungiksi”, sillä katujen varsilla ja puistoissa on satoja paikallisten taiteilijoiden tekemiä skulptuureja. Näin ollen museoiden ynnä gallerioiden suljetut ovet eivät haitanneet, ja hostellin käsintehdyn kartan avulla suunnistimme ruutukaavalla eestaas. Resistencia oli mukava välipysähdys matkalla Iguazulta Cordobaan, vaikka/koska se ei ole todellakaan mikään megaluokan turistikohde.

Keskiviikkoiltana yhdentoista aikaan olimme iltapalalla eräässä katukuppilassa, kun paikalle karautti ikiwanha henkilöauto täynnä miehiä, katollaan kahdet tikkaat ja alumiinikehys. Tätä kehystä alettiin erittäin tottunein ottein asentaa valomainostaulun ympärille Joonaksen laskeskellessa kuinka montaa suomalaista turvallisuusmääräystä laiminlyötiin, lähtien siitä, ettei tuotetta ensinnäkään asennettaisi tikkailta…

Pimeä urakka

Perjantaina 25. päivä saavuimme Cordobaan, ja kymmenasteisessa vuoristokaupungin aamussa Joonaskin oli pakotettu laittamaan pitkät housut ja hupparin päälle toista kertaa koko reissulla Fabion valmistujaisten lisäksi. Perjantai ja lauantai menivät omalla painollaan kaupungilla kierrellessä ja uusiin ihmisiin tutustuessa, leffassakin käytiin.

Näkymä hostellihuoneen parvekkeelta

Sunnuntain ohjelmaa oli odotettu vähintään siitä saakka kun matkaa alettiin suunnitella. Päiväreissuun kuului cabalgata y asado - kolmen tunnin mittainen hevosvaellus Cordoban pohjoispuolen kukkuloilla, jonka jälkeen syötäisiin pihviateria. Järjestävä taho oli rehti perheyritys: Englannissa hevospooloa ammatikseen pelannut poika Marcelo vei meidät ratsastamaan samalla kun isä ja äiti jäivät grillaamaan lihoja.

Meidän kahden lisäksi retkelle lähti viiden ranskalaisvaihtarin porukka Buenos Airesista. Kävi ilmi, että Joonas on yhden talutusratsastuskerran meriiteillä porukan toiseksi kokenein hevostelija Annun painiessa omassa sarjassaan este- ja kilparatsastuskokemuksineen. Meille kahdelle annettiin suurikokoisimmat eläimet, mistä olimme tietysti mielissämme. Annu käskytti tottuneesti omaa hevostaan saaden samalla muidenkin hevoset ravaamaan yllättäen ja pyytämättä. Loppuvaiheessa päästiin myös laukkaamaan, jossa oli todellakin meininkiä!

Maanantaina ajoimme bussilla läheiseen Jesus Marian kylään, jossa sijaitsee maankuulu jesuiittamuseo. Moniaalla museot ovat kiinni maanantaisin, eikä tämä paikka tehnyt poikkeusta. Palasimme takaisin Cordobaan ja kävimme apteekissa ostamassa lääkettä Annun kipeään kurkkuun. Farmaseutin ohjeistamana ostimme hevoskuurin, jolla tauti oletettavasti paranee. Annun suusta kahdeksan tunnin välein kuuluva ”lääkkeet!” kertoo, että tyttö muistaa ottaa tabletit.

Jesuiittarakennus muurin takaa

Tiistaina suunnattiin Alta Graciaan, toiseen lähikylään, jonka raikkaassa vuoristoilmassa muuan Ernesto Guevara paranteli astmaansa lapsuusvuosinaan. Chen vanha kotitalo on muutettu museoksi, jossa käyminen oli itseoikeutetusti ohjelmassa. Vuonna 2006 mestoilla olivat käyneet myös Castron pojat sekä Chavezin Hugo. Museon naapurissa on kuubalaisen pariskunnan pitämä ravintola, jossa söimme simppelit mutta perin herkulliset kuubalaismätöt.

Che-fiilistelyjen jälkeen tarkoitus oli vuokrata maastopyörät ja lähteä vuorille. No, sehän oli tietysti siestan aika ja vuokraamo oli kiinni. Lähdimme protestiksi kävellen. Löysimme kaupungin laitamilta jonkin sortin pyhiinvaelluspaikan, ja nousimme erään kukkulan laelle katselemaan huikeita maisemia.

Kävelimme takaisin keskustaan ja ehdimme vielä käydä Alta Gracian jesuiittamuseossa, ennen kuin jalat alkoivat sanoa että josko se riittäs tältä päivältä.

Keskiviikko kierreltiin Cordobassa: taidenäyttelyitä, kirkkoja, katuja, hienoja rakennuksia, maan vanhin yliopisto – paljon historiaa ja kulttuuria. Kaupungissa ja sen ympäristössä riittäisi näkemistä ja tekemistä pidemmäksikin aikaa.

Matka jatkuu. Tänä aamuna saavuimme yhteen matkan taitepisteistä: Buenos Airesiin. Aamusuihkussa on käyty ja kohta tapaamme Juanin, johon tutustuimme Rio de Janeirossa heti reissun alussa. Kaverilla on vapaata opiskeluista tämä ja seuraava viikko, joten paikallisopas on käytössä 24/7.

Kiitoksia kommenteista, mukava huomata, että blogia lukee joku muukin kuin me itse!

Los naturalistas

Meillä on mukana vaatteita: Annulla paljon eli omasta mielestään sopivasti ja Joonaksella yksinkertaisesti liian vähän. Yritimme alkureissusta pestä ne käsin, mutta vaivan ja lopputuloksen suhde ei ollut oikein kohdillaan. Viimein, saavuttuamme Argentiinaan ja Puerto Iguazuun, löysimme pesulan joka loihtii viikon verran muovipussissa muhineista vaatteista mahtavan puhtaita ja hyväntuoksuisia. Pesulan noita sai myös punaviinitahrat irti valkoisesta paidasta, mikä on tietääksemme fysikaalinen mahdottomuus. Viemme huomenna kaikki (myös puhtaat vaatteet) pesuun, jotta niistä saadaan kotoisen tuoksuisia. Annu aikoo halata noitaa, joka palautti meille puhtaiden vaatteiden suoman onnentunteen.

Herra Tukaani

Viime aikoina olemme pysytelleet pinta-alallisesti verrattain pienellä alueella, sillä näkemistä on toden totta riittänyt. Näennäisestä stabiiliudesta huolimatta matkustusasiakirjaan on kertynyt leimoja sangen kovalla tahdilla, ja Joonaksen neitsytpassikin alkaa näin saavuttaa tavoiteltua katu-uskottavuutta matkustajapiireissä.

Hetkellinen pysähtyminen on ollut mukavan rentoa. Saattaa olla hankala kuvitella, mutta reissaaminen on kaikessa mahtavuudessaan yllättävän kuluttavaa. On mukava olla useampi päivä samassa paikassa ja luksustella esimerkiksi purkamalla tavarat rinkasta käsiteltävään muotoon. Ja myös: kun matkustaa vähemmän, näkee enemmän.

Iguaçun seudun suurin vetonaula ovat luonnollisesti vesiputoukset. Argentiinan ja Brasilian rajajoki Iguazú/Iguaçu putoaa 80 metriä alaspäin muutamaa kilometriä ennen yhtymistään Paraná-joen kanssa. Putouksia oli hehkutettu meille aikalailla, ja niitä kolmesti katsomassa käyneinä voimme sanoa, ettei hehkutus ollut aiheetonta. Putouksia pääsee katsomaan kummankin valtion puolelta: Brasiliasta käsin hahmottaa kokonaiskuvan, kun taas Argentiinassa pääsee lähemmäs.

Keräilimme tiistain (15.3.) voimia pitkän bussimatkan jäljiltä, ja keskiviikkona suuntasimme Iguaçun luonnonpuistoon, Brasilian puolelle. Mieli tekisi kirjoittaa vaikka mitä ylisanoja putouskompleksista, mutta ei niitä voi sanoin kuvailla. Kameralla voi yrittää.

Perjantaina kävimme päivävierailulla kolmannessa maailmassa. Pistäydyimme muutaman tunnin shoppailumatkalla Ciudad del Estessä, Paraguayssa, joka on lähiseudun brasilialaisten ja argentiinojen ruotsinlaiva ja Mustamäen tori yhtä aikaa. Tuotteita on joka lähtöön: vaatteita, työkaluja, hajuvesiä, krääsää, sälää ja niin edelleen; piraattia mutta myös aitoa.

Brasilian puolen rajamuodollisuuksista marssittiin läpi ilman maahantulokorttia että heilahti. Sen jälkeen käveltiin vähintään yhtä näyttävästi Puente de la Amistadin yli. Tällä ystävyyden sillalla ryöstetään päivittäin kymmeniä ihmisiä, eikä ylittämistä jalkaisin näin ollen suositella varsinkaan turisteille. Typeriä emme ole, emmekä tyhmänrohkeita, mutta olihan se nyt käveltävä ihan vaan että saa plokiin kirjottaa että kävelty on. Lyöttäydyimme paikallisten seuraan ja imussa purjehdimme Paraguayn puolelle saamaan leimaa passiin.

Kulttuuriero sillan eri päissä on huomattava. Koko maata ei sovi tuomita rajakaupungin ensimmäisten korttelien perusteella, mutta niistä päätellen esimerkiksi Paraguayn infrastruktuuri on aivan eri vuosikymmeneltä kuin Brasiliassa. Huvittavaa oli myös se, että ostoksia tehdessä myyjät olivat nihkeitä ottamaan vastaan paikallista valuuttaa guarania – kauppaa käytiin pääasiassa Yhdysvaltain dollareilla. Hyviä ostoksia kuitenkin tehtiin, muun muassa molemmille aurinkolasit ja Joonakselle elintärkeä partarimmeri, sillä peiliä ja viiden dollarin seteliä ei enää meinannut erottaa toisistaan…

Lauantaina kävimme lintupuistossa, jonne poikalapsetkin saadaan houkuteltua, koska siellä on myös krokotiilejä ja käärmeitä! Lintuja oli papukaijoista kolibreihin ja flamingoista dodoihin, näyttäviä ja värikkäitä kaverita joka lähtöön. Isoimpiin lintuhäkkeihin sai mennä sisälle: on kohtalaisen veikeä tunne kun iso papukaija lentää pään yli tai senhor Tucano tulee haastelemaan puolen metrin päähän. Monta tuntia kierreltiin äimistellen hienoja elukoita.

Ommattu Otolle!!! Mikä eläin kuvassa?

Ja kun edellispäivänä olimme päässeet puhtaan espanjan puhumisen makuun, jätimme Brasilian neljän viikon matkaamisen jälkeen ja ylitimme paikallisbussilla Argentiinan rajan. Tullimies pysäytti meidät tarkistaakseen laukut, katsoi kuitenkin passit ensin ja huomasi meidän olevan suomalaisia.

- Oo, Finlandia! Joulupukkihan on myös Suomesta?

- Sí!

- Onko se oikeasti olemassa?

- Tietenkin!

Eikä laukkuja koskaan tarkastettu.

Sunnuntaina lähdimme taas putouksille, tällä kertaa siis Argentiinan puolelta. Menimme suoraan ykköskohteeseen Garganta del Diabloon eli paholaisen nieluun, jossa joki tekee dramaattisimman droppinsa jakaantuen kymmeniksi putouksiksi ympäri kanjonia. Putoava vesi iskeytyy alas järjettömällä voimalla, ja se nostattaa kuvissa näkyvän ”sumupilven.” Kävimme veneajelulla joen alajuoksulla. Katselimme hetken aikaa putouksia kauempaa, sitten siitä sumupilvestä ja lopulta putouksen alta. Vaikka se putous, jossa pyörimme, oli naurettavan pienen näköinen, suihku tuli ylhäältä to-del-la lujaa. Ei voinut muuta kuin nauraa. Aventura nautica on todellinen must-do!

Maanantaina kävimme vielä kerran Iguazulla. ”Kun nyt kerran tänne asti on tultu niin koko rahalla”, totesi Annu. Koska pääputoukset oli jo nähty, menimme infosedän ohjeistamana kahdeksan kilometrin mittaiselle viidakkopolulle, jonka kääntöpaikalla on parikymmenmetrinen vesiputous, jonka alla pystyy uimaan. Nautimme siellä elämästä, söimme eväitä ja lueskelimme.

Illalla näimme ensimmäiset suomalaiset lähes kuukauteen! Kävelimme erään kahvilan ohi, ja yhdestä pöydästä kuului terävää takataka-kieltä. Annu käveli ohi ja Joonas hetken hämmästeltyään sanoi että ”minkäsnäköstä”, kuten tuntemattomia maanmiehiä asiallisesti tervehditään. Jos suomi kuulostaa meistä, jotka kuitenkin puhumme sitä keskenämme koko ajan, omituiselta pienen tauon jälkeen, miltä se mahtaa kuulostaa yksin matkustavasta samassa tilanteessa? Entäs ulkomaalaisista? Yksi kolumbialainen kaveri vertasi suomea Tolkienin haltiakieleen, joka ei sinänsä ole kovin kaukaa haettu, ja halusi tarkistaa, piilotteleeko Annu suippokorvia pitkien hiustensa alla.

Tänään nenä näyttää kohti Resistenciaa. Sellainen nimi kaupungilla, ettei voida vastustaa kiusausta käydä katsomassa.