Jälleen yöbussissa

Viime kerroilla on käynyt huono viuhka bussifirmojen suhteen, eikä matka Sao Paulosta Foz do Iguacuun tee poikkeusta. Ilmastointi on arviolta viidessätoista asteessa ja pleksi-ikkunat avattavaa mallia. Parasta on kuitenkin takapenkillä istuva britti, joka on kertonut elämästään nyt kaksi ja puoli tuntia vieressään istuvalle brasilialaiselle intiaanille, joka ei taatusti ymmärrä sanaakaan. Upeaa yksinpuhelua mm. rajanylityksistä, pikaruokaloista, saksalaisista bändeistä, ulkomaisten rahojen kokoelmasta, koti-ikävästä ja itsekseen matkustamisesta.

Nyt kuitenkin aikaan ennen viikonloppua. Saavuimme perjantai-iltapäivänä Baurun bussiasemalle, ja vastassa olivat Joonaksen Meksikon vaihtovuoden aikaiset kaverit Fabio ja Mateus. Oli mahtavaa nähdä poekia kuuden vuoden jälkeen: naurettiin edelleen samoille asioille kuin kuusitoistavuotiaina, mikä Annun mielestä on varsin huolestuttavaa. Seuraan liittyivät myöhemmin myös Lauren ja Felipe, jotka ovat niin ikään entisiä Meksikon brasilialaisia.

Fabio oli vuokrannut ranchon majoittaakseen kaikki valmistumisjuhliinsa kutsumansa vieraat. Perjantai-iltana paikalla oli Fabion perhe, lähisukua ja meitä kavereita. Joonas ylitti valtuudet ja meni ensimmäisenä nukkumaan, taktisesti, ollakseen virkeänä varsinaisissa juhlissa lauantaina. Annu sen sijaan viihtyi mukavien ihmisten kanssa ja aisti brasilialaisten barbequejuhlien tunnelmaa.

Annu ja Mateus

Kaakosta alkaen Joonas, Fabio, Lauren ja Mateus

Lauantaina kävimme Baurun keskustassa hieman ostoksilla ja morjestamassa Fabion opiskelutovereita seitsemän tytön kommuunissa, missä valmistauduttiin iltaan ruuan ja juoman parissa. Meilläkin virittäydyttiin tunnelmaan syöden ja juoden, ja iltapäivän mittaan rancholla kävi kymmeniä vieraita. H-hetken lähestyessä naiset aloittivat valmistautumisen miesten juodessa kaljaa. Kun tilataksi ajoi pihaan, miehet laittoivat puvut päälle ja lähdimme kohti juhlapaikkaa, missä tuleville mainosalan guruille ja mekaniikan insinööreille oli loihdittu uskomattomat puitteet parin tuhannen ihmisen juhlia varten.

Valmistuja

Joonas, Annu, Fabio, Lauren, Mateus

Ohjelmassa oli loputon määrä gourmet-tason ruokaa, open bar ja tasokasta livemusiikkia läpi yön. Juhlien alkupuolella oli myös virallinen osuus. Pääpaino oli kuitenkin hauskanpidolla. Annu herätti kiinnostusta tanssilattialla ja lavan läheisyydessä, missä hiukan vaaleampipigmenttinen ja päätä muita pidempi suomalaisnainen kiinnitti niin rahvaan kuin bändien solistienkin huomion.

Matkalla juhlapaikalle otettiin puhelu

Felipekin ehti juhliin ja näyttää viihtyvän

Fabion vyö piti pojat aisoissa, äiti-Ivete toteaa tilanteen

Fabion isä, äiti ja selkä

Aurinko nousi kuuden aikoihin, aamiainen katettiin ja juhlakansa alkoi valua takaisin kotiin päin. Perillä rancholla Fabion isä pisti sikariksi ranteenpaksuisella kuubalaisella, jota sitten polteltiin yhdeksään saakka. Innokkaimmat jatkoivat juhlintaa pitkälle iltapäivään.

Kello 8.00

Naapurit tulivat myös jatkoille

Sunnuntaina iltapäivällä hyvästelimme isännät ja ystävät, ja elämme nyt jälleennäkemisen ihanassa toivossa. Lähdimme takaisin kohti Sao Pauloa Felipen kyydissä. Annu veteli sikeitä takapenkillä Joonaksen yrittäessä pitää kuskia ja itseään hereillä. Ajettiin kovaa, jotta ehdittäisiin perille ennen kuin uni vie voiton. Lopulta pidimme kuitenkin niin paljon taukoja, ettei Felipe enää suostunut viemään meitä siihen aikaan bussiasemalle etsimään bussia jonnekin vaan kutsui meidät kotiinsa yöksi. Hotelli Rossissa vietimme tähänastisen reissun ehdottomasti kotoisimman yönseudun äiti Rossin pitäessä huolta vieraiden viihtymisestä. Tuliaisena annettiin muuten Ultra Bran Vesireittejä ja Fazerin Marianne -suklaata.

Kahdeksalta maanantaiaamuna iskimme rinkat selässä eteläisen pallonpuoliskon suurimman kaupungin metroon. Siellä oli myös muita ihmisiä. Felipe jatkoi matkaansa töihin Avenida Paulistalle, Brasilian Wall Streetille, ja me bussiterminaalille ostamaan lippuja Foziin ja hankkiutumaan eroon kantamuksista päivän ajaksi. Ohjelmassa oli vierailu Suomen kunniakonsulaatissa, sillä Joonas on töhönä kaverina hukannut maahantulokortin, josta Lonely Planet kertoo seuraavaa: ”On entering Brazil, all tourists must fill out an entry/exit card. Immigration officials keep half, you keep the other. Don’t lose this card or you’ll get a lofty fine.” Se tiedetään, että fine on sakko, ja lofty kuulostaa paljolta. Konsulitäti sanoi, etten ole ensimmäinen lapun hukannut suomalainen, mutta neuvoi silti pistäytymään Policia Federalin juttusilla.

Otimme taksin kymmenen kilometrin päähän, ja meidät neuvottiin kolmanteen kerrokseen, jossa oli valehtelematta 500 ihmistä jonottamassa eri luukuille. Valitsimme lyhimmän jonon, ja jo vartin päästä Joonas kertoi asiansa sujuvalla portuñolilla, jolla kommunikointi onnistuu täällä ylipäätään loistavasti. Siellä nuorempi täti sanoi, ettei ongelmaa pitäisi olla, sillä passissa on kuitenkin leima ja sen pitäisi riittää. Parempi olisi, sillä tämä maanantaipäivän hupiajelu kustansi kolmanneksen mahdollisen sakon oletetusta summasta…

Sao Paulon Central Park

Kävimme vielä Sao Paulon keskustassa toteamassa sen aika suureksi ennen kuin lähdimme fiilistelemään tulevaa bussimatkaa, joka on kirjoitushetkellä nykyisyyttä ja tekstiä julkaistessa menneisyyttä. Kohteessa, Brasilian, Argentiinan ja Paraguayn rajalla, on ohjelmassa ainakin vesiputouksia ja rajanylityksiä. Matka jatkuu ja elämä on aikalailla kohdillaan.