Maaseudulta kaupunkiin

Käsite ”siesta” on meille suomalaisille tuttu vanhoista länkkäreistä ja sarjakuvista, joissa laiskat latinot vetäytyvät tunnin parin päivänokosille kaktuksen varjoon kesken työpäivän. Nykyään, vuonna 2011, siesta on Pohjois-Argentiinassa edelleen aivan normaali käytäntö. Eikä nyt puhuta mistään tunnin ruokalevosta, vaan koko iltapäivästä: kaikki elämä pysähtyy ja ihmiset vetäytyvät koloihinsa kahdestatoista viiteen. Eräänäkin päivänä havahduimme kahden aikaan siihen, että on nälkä ja ruokaa pitäisi saada. Lähdimme etsimään ravintolaa ja tunnin kävelyn jälkeen löysimme ensimmäisen auki olevan paikan. Toisen kerran kysyimme satunnaisesta vaatekaupasta pitävätkö he ovet auki myös iltapäivällä. Vastaus oli: ”Emme tiedä vielä.” Suomalaiselle ABC-ihmiselle moiseen leväperäisyyteen totutteleminen on ottanut aikansa, mutta nyt pikku nokoset alkavat olla osa päivärutiineja.

Verde Siempre Verde - eettisen ruuan ravintola, johon yritimme mennä neljänä päivänä eri kellonaikoihin, ja viimein viidentenä tärppäsi.

Cordoban hostellin Nuppu yrittää viettää siestaa, Annu estää

Torstaina 24.3. vietettiin Dia de la Memoriaa, joka on kansallinen vapaapäivä. Argentiinassa meni 1976-1983 vähän huonosti: aikaa kutsutaan nimellä Likainen sota. Noina vuosina ”katosi” kaikkiaan 30 000 ihmistä, mikä tarkoittaa yhtä henkilöä kahden ja puolen tunnin välein kahdeksan vuoden ajan. Päivään liittyen kaduilla oli kaikenlaisia banderolleja ja tapahtumia muistuttamassa ajasta, joka tuntuu olevan paikallisilla varsin tuoreessa muistissa.

Koska juhlapyhä osui torstaille, viikonlopun vietto aloitettiin jo keskiviikkona, ja loppuviikolla olivat voimassa sunnuntai-aikataulut. Keskiviikko ja torstai kuluivat Resistenciassa rauhallisissa merkeissä. Kaupungin turisti-info oli myös vapaalla, ja piti ovensa kiinni keskiviikosta alkaen. Resistencia mainostaa itseään brosyyreissa Argentiinan ”veistospääkaupungiksi”, sillä katujen varsilla ja puistoissa on satoja paikallisten taiteilijoiden tekemiä skulptuureja. Näin ollen museoiden ynnä gallerioiden suljetut ovet eivät haitanneet, ja hostellin käsintehdyn kartan avulla suunnistimme ruutukaavalla eestaas. Resistencia oli mukava välipysähdys matkalla Iguazulta Cordobaan, vaikka/koska se ei ole todellakaan mikään megaluokan turistikohde.

Keskiviikkoiltana yhdentoista aikaan olimme iltapalalla eräässä katukuppilassa, kun paikalle karautti ikiwanha henkilöauto täynnä miehiä, katollaan kahdet tikkaat ja alumiinikehys. Tätä kehystä alettiin erittäin tottunein ottein asentaa valomainostaulun ympärille Joonaksen laskeskellessa kuinka montaa suomalaista turvallisuusmääräystä laiminlyötiin, lähtien siitä, ettei tuotetta ensinnäkään asennettaisi tikkailta…

Pimeä urakka

Perjantaina 25. päivä saavuimme Cordobaan, ja kymmenasteisessa vuoristokaupungin aamussa Joonaskin oli pakotettu laittamaan pitkät housut ja hupparin päälle toista kertaa koko reissulla Fabion valmistujaisten lisäksi. Perjantai ja lauantai menivät omalla painollaan kaupungilla kierrellessä ja uusiin ihmisiin tutustuessa, leffassakin käytiin.

Näkymä hostellihuoneen parvekkeelta

Sunnuntain ohjelmaa oli odotettu vähintään siitä saakka kun matkaa alettiin suunnitella. Päiväreissuun kuului cabalgata y asado - kolmen tunnin mittainen hevosvaellus Cordoban pohjoispuolen kukkuloilla, jonka jälkeen syötäisiin pihviateria. Järjestävä taho oli rehti perheyritys: Englannissa hevospooloa ammatikseen pelannut poika Marcelo vei meidät ratsastamaan samalla kun isä ja äiti jäivät grillaamaan lihoja.

Meidän kahden lisäksi retkelle lähti viiden ranskalaisvaihtarin porukka Buenos Airesista. Kävi ilmi, että Joonas on yhden talutusratsastuskerran meriiteillä porukan toiseksi kokenein hevostelija Annun painiessa omassa sarjassaan este- ja kilparatsastuskokemuksineen. Meille kahdelle annettiin suurikokoisimmat eläimet, mistä olimme tietysti mielissämme. Annu käskytti tottuneesti omaa hevostaan saaden samalla muidenkin hevoset ravaamaan yllättäen ja pyytämättä. Loppuvaiheessa päästiin myös laukkaamaan, jossa oli todellakin meininkiä!

Maanantaina ajoimme bussilla läheiseen Jesus Marian kylään, jossa sijaitsee maankuulu jesuiittamuseo. Moniaalla museot ovat kiinni maanantaisin, eikä tämä paikka tehnyt poikkeusta. Palasimme takaisin Cordobaan ja kävimme apteekissa ostamassa lääkettä Annun kipeään kurkkuun. Farmaseutin ohjeistamana ostimme hevoskuurin, jolla tauti oletettavasti paranee. Annun suusta kahdeksan tunnin välein kuuluva ”lääkkeet!” kertoo, että tyttö muistaa ottaa tabletit.

Jesuiittarakennus muurin takaa

Tiistaina suunnattiin Alta Graciaan, toiseen lähikylään, jonka raikkaassa vuoristoilmassa muuan Ernesto Guevara paranteli astmaansa lapsuusvuosinaan. Chen vanha kotitalo on muutettu museoksi, jossa käyminen oli itseoikeutetusti ohjelmassa. Vuonna 2006 mestoilla olivat käyneet myös Castron pojat sekä Chavezin Hugo. Museon naapurissa on kuubalaisen pariskunnan pitämä ravintola, jossa söimme simppelit mutta perin herkulliset kuubalaismätöt.

Che-fiilistelyjen jälkeen tarkoitus oli vuokrata maastopyörät ja lähteä vuorille. No, sehän oli tietysti siestan aika ja vuokraamo oli kiinni. Lähdimme protestiksi kävellen. Löysimme kaupungin laitamilta jonkin sortin pyhiinvaelluspaikan, ja nousimme erään kukkulan laelle katselemaan huikeita maisemia.

Kävelimme takaisin keskustaan ja ehdimme vielä käydä Alta Gracian jesuiittamuseossa, ennen kuin jalat alkoivat sanoa että josko se riittäs tältä päivältä.

Keskiviikko kierreltiin Cordobassa: taidenäyttelyitä, kirkkoja, katuja, hienoja rakennuksia, maan vanhin yliopisto – paljon historiaa ja kulttuuria. Kaupungissa ja sen ympäristössä riittäisi näkemistä ja tekemistä pidemmäksikin aikaa.

Matka jatkuu. Tänä aamuna saavuimme yhteen matkan taitepisteistä: Buenos Airesiin. Aamusuihkussa on käyty ja kohta tapaamme Juanin, johon tutustuimme Rio de Janeirossa heti reissun alussa. Kaverilla on vapaata opiskeluista tämä ja seuraava viikko, joten paikallisopas on käytössä 24/7.

Kiitoksia kommenteista, mukava huomata, että blogia lukee joku muukin kuin me itse!